29. tammikuuta 2019

BLOGI MUUTTAA

Blogini löytää nykyään osoitteesta nouw.com/riikkapauliina

26. tammikuuta 2019

Takaisin blogin pariin

Rentoa sunnuntai-iltaa! Tämän postauksen teko on ollut mielessä jo muutaman päivän (tai viikon), mutta se on aina viivästynyt. Äsken olisin aloittanut kirjoittamisen, jos sähköt eivät olisi katkenneet pariinkin otteeseen, tietokone kun ei pysy käynnissä ilman jatkuvaa laturin päässä olemista. Sain nyt kuitenkin Bloggerin avattua ongelmien jälkeen.

Kolmisen viikon blogitauon aikana on ehtinyt tapahtua jonkin verran. Koulu alkoi joululoman jälkeen, ratsastustunnit alkoivat ja muuta sellaista. Kouluun oli aika outoa palata. Oli tyhjä olo, kun enää ei ollutkaan musikaaliharjoituksia ja palattiin normaaliin koulurytmiin. Viime viikolla oli sentään yksi lauluesiintyminen koululla. Loman jälkeen oli myös harjoitusyhteishaun tekoa. Viime keskiviikkona kävimme tutustumassa kahteen lukioon, sillä oikeaan yhteishakuun on vain vajaa kuukausi! Onneksi ensi syksyn suunnitelmat ovat suurin piirtein selvillä ja tiedän mihin lukioon aion hakea.

IMG_2175
Viikko sitten kävin kauppakeskuksessa, jossa vietettiin hyvinvointipäivää. Kävin kuuntelemassa pari luentoa liittyen ruokavalioon, liikuntaan ja lepoon. Siinä sivussa tuli myös shoppailtua hieman. Kiinnostaisiko postaus talven aikana tehdyistä ostoksista, vaikkei niitä hirveästi olekaan?

Olen innostunut jälleen hiukan enemmän liikunnasta ja kävelylenkeillä olenkin käynyt muutaman kerran viikossa. Tänään starttasi myös tämän talven hiihtokausi. Enää noin kuukausi niin pääsee kunnolla hiihtämään Lappiin! Kumpa liikunnan palo ei sammuisi taas, niin kuin syksyllä... Olen kuitenkin huomannut, että pienien taukojen jälkeen asiat kiinnostavat paljon enemmän.
Niin on käynyt nyt niin liikunnan, ratsastuksen kuin bloggaamisenkin kanssa!

Blogitaukoni alkaa toivottavasti hiipua pikkuhiljaa. Tosin esimerkiksi asukuvien osalta on hieman vaikeaa, kun kameraa ei viitsi tuonne kylmään pakkaseen viedä jäätymään. Onneksi sisätilojen puitteissa kuvaaminen on hyvä syy tehdä postauksia vaikka kuukauden suosikeista tai tuote-esittelyjä. Jotain sen tapaista saattaakin olla tulossa lähiaikoina ;).

Nyt minä alan lähteä tekemään iltahommia ja sitten nukkumaan. Hyvää yötä ja loppuviikkoa teille! <3


3. tammikuuta 2019

Vuoden ensimmäinen

IMG_2071
Ihanaa ja aurinkoista Uutta Vuotta 2019! Täällä päin vuosi alkoi lähinnä lumitöiden parissa, sillä lunta on satanut hirveästi viime päivien aikana. Kiva että saatiin kuitenkin kunnon talvi, sillä ulkona on ihanan näköistä nyt!

Vuoden ensimmäiset asukuvatkin kävin ottamassa yhtenä päivänä ja tykkään niiden värimaailmasta todella paljon. Harmaa sopii täydellisesti tuon turkoosin takin kanssa. Toivottavasti saan tänä vuonna kuvattua enemmän asuja. Luminen talvi ainakin inspiroi siihen.
IMG_2107IMG_2076

Paita Adidas | Farkut Cubus | Takki Top Sport | Huivi H&M | Kengät Tokmanni

Lähiaikoina blogin ulkoasu tulee muuttumaan tuosta jouluisesta pois. Haluaisin myös kehittyä bloggaajana ja parantaa tekstien sisältöä. Vaikka en ole kovin hyvä kirjoittamaan esimerkiksi tälläisiin postauksiin, niin kuviin tahdon ainakin panostaa. Se on yksi tavoitteeni tälle vuodelle. Toivoisin teiltä myös postausideoita, koska haluan tietää mikä blogini lukijoita kiinnostaa :).

Minkälaisia juttuja haluaisitte lukea blogistani?

IMG_2090

IMG_2099talvinef