22. tammikuuta 2017

Tammikuu

Viimeksi taisin postata tänne uudenvuodenaattona, joten tässä tuli myt tällainen 22 päivän tauko. En tiedä, et miksen oo kirjoittanut blogia, ei ole varmaan ollut motivaatiota. Mun päivät on oikeastaan koostunut koulusta ja Uuden Päivän katsomisesta (myönnetään, mulla on nytkin auki yksi UP: n jakso tässä koneella :D). Koulu on alkanut ihan hyvin, uuden lukujärjestyksen muistaminen on tosin vielä vaiheessa :D. Saatiin muutama päivä sitten syksyn kurssinumerot ja mulla oli siellä jopa kaksi kymppiä! En oo saanut niin hyvää numeroa moneen vuoteen mistään, joten se on multa tosi hyvä saavutus. Pitäisi valita myös muutaman päivän sisällä valinnaisaineet, mitä otan peruskoulun viimeisille luokille.


Meillä alkoi myös ratsastustunnit pari viikkoa sitten, eli ollaan käyty tallilla nyt kaksi kertaa. Molemmilla kerroilla oon mennyt Herkulla ja on mennyt tosi hyvin! Oon aina ollut aika huono nostamaan laukkaa hevosella, ja Herkunkin kanssa se on onnistunut yleensä vaan ympyrällä, mutta nyt se on ollut jotenkin erityisen reipas, ja oon onnistunut sen kanssa monissa asioissa :D.


Joululomalla tammikuun alussa käytiin Katin kanssa ottamassa kuvia. Silloin oli alkanut just ne 20 asteen pakkaset, ne oli kyllä ihania. ♥ Nyt täällä on ollut muutamana päivänä vaan loskaa tai muuten vaan lämmintä. Pakkaset kuuluu talveen, kesällä saa olla lämmintä! :D Meiltä meni muuten sähköt torstaina. Olin just suihkussa ja yhtäkkiä vaan pimeni enkä nähnyt mitään, muuten kun puhelimen taskulampulla :D.

Paita: Kappahl | Housut: Zara | Kengät: Tokmanni | Pipo: Cubus

Tässä oli nyt vähän kuulumisia alkuvuodelta. Kiitos jos luit, nähdään ensi postauksessa! :) ♥