31. elokuuta 2018

Elokuu kuvina

Tänään on elokuun viimeinen päivä ja sen vuoksi tulin tuttuun tapaan jakamaan kuvia tältä kuulta. Loppukesästä juhlittiin minun rippijuhliani ja arkeen palattiin koulun alkamisen myötä. Leivoin myös syksyn ensimmäiset joulutortut ja herkullisia piparkakkupullia. Katselin Iltasanomien suoraa lähetystä Sunrise Avenuen stadionkeikalta Seinäjoelta.

Blogiin minulla oli todella paljon innostusta, postauksia tuli jopa 15 tämä mukaan lukien. uusi kamera tosin saattoi vaikuttaa asiaan. Olen käynyt kuvaamassa useasti ja asukuvia on varsinkin tullut otettua monia. Toivottavasti tämä into jatkuisi vielä syyskuussakin.

Millainen teidän elokuunne oli?

1
2

3

30. elokuuta 2018

Lapsuuskuvia #3

Aloitin tuossa viime joulun jälkeen lapsuuskuvia-postaussarjan, joka kuitenkin unohtui helmikuussa syntymäpäivieni jälkeen. Nyt sarja saa kuitenkin jatkoa! Tämän jälkeen voisin luultavasti voisin tehdä vielä yhden osan, jos teitä kiinnostaa... Mutta tässä nyt niitä kuvia minusta, kun olin pieni.

IMG_0453

IMG_0451

IMG_0455

28. elokuuta 2018

Syksyn värejä

Huomenta ja mukavaa tiistaita! Eilen starttasi jälleen uusi kouluviikko ja päälleni päätyi uusi neulemekkoni joka löytyi kirpputorilta. Sellaista olinkin jo ehtinyt katsella, mutta onneksi se tuli kirpparilla vastaan. Kaapin kätköistä kaivoin viininpunaiset housut, joita en ollut käyttänyt aikoihin ja jalkaan laitoin tavalliset mustat nilkkurit. Pitäisi varmaan opetella käyttämään kunnolla noita nilkkureita syksymmällä... Myös kynsistä löytyy punaisen sävyä ja kimalletta.

IMG_0456
jee
IMG_0462
Neulemekko Kirpputori (Seppälä) | Housut New Yorker | Kengät Impuls

IMG_0459
Ulkona ei vielä näytä kovin syksyiseltä. Lehdet puissa on enimmäkseen vihreitä, mutta ulkolämpötila on sentään jo alle 15 aamuisin. En malta odottaa yöpakkasia ja sitä, että pääsen enemmän käyttämään näitä lämpimiä vaatteita ilman että tulee kuuma.

Mitä tykkäätte tästä asusta?

IMG_0466
jee
BeFunky-collage
jee
IMG_0468

27. elokuuta 2018

Kameran tyhjennystä

Tietokoneella on monta kansiota, joissa on ottamiani kuvia viimeisen kuukauden ajalta. Koska niille ei oikein ole mitään julkaisupaikkaa niin ajattelin laittaa ne tähän yhteen postaukseen. Mm. rippikuvia löytyy ja luontoakin on tullut kuvattua aika paljon.

IMG_0217 (2)

IMG_0243 (2)

IMG_0244 (2)

IMG_0401

IMG_0386

IMG_0414

IMG_0415

IMG_0417

IMG_0419

IMG_0420

24. elokuuta 2018

Mitä odotan syksyltä?

1
♥ Viileitä päiviä ja hämäriä iltoja
♥ Värikästä ruskaa
♥ Että pääsee käyttämään ihania lämpimiä neuleita
♥ Syksyn merkkien valokuvaamista

2
♥ Jouluradion aukeamista
♥ Joulunodotuksen alkamista ylipäätään
♥ Lempiblogien uusia postauksia
♥ Syksyistä sisustamista omassa huoneessa

3Mitä sinä odotat tältä syksyltä? 
Ps. Muistathan käydä linkkaamassa blogisi tähän postaukseen!

22. elokuuta 2018

Linkkaa blogisi

20180813193930_IMG_0395(1)

Olen jo jonkin aikaa ajatellut uudistaa lukulistaani. Siksi pyydänkin teitä linkkaamaan oman (tai jonkun muun) blogin tuonne kommentteihin. Aikaa on tasan kaksi viikkoa, jonka aikana käyn läpikaikki linkatut blogit ja sen jälkeen teen suosikeistani oman postauksen.

Laita blogin osoite kommenttikenttään ja kirjoita myös lyhyt kuvaus linkkaamastasi blogista. Kerro myös, saanko käyttää banneria jos se päätyy esittelypostaukseen.

21. elokuuta 2018

Kuka minä olen

IMG_0405
jeeee
IMG_0402Hei ja kivaa tiistaita! En ole kertonut täällä itsestäni hirveästi mitään, ellei lasketa blogin ensimmäistä postausta jossa kerroin jotain itsestäni. Päätin siis uudistaa tämän minun esittelyni. Ps. Vaihdoin takaisin tänne Bloggeriin Nouwista :D. Sain tämän toimimaan nyt kunnolla ja Nouwissa ei ollutkaan niin hyviä ominaisuuksia ja muokkausmahdollisuuksia mitä olisin toivonut.

Minä olen siis Riikka, 15-vuotias tyttö Keski-Suomesta. Aloitin juuri yhdeksännen luokan. Harrastan ratsastusta ja sen lisäksi tykkään esimerkiksi laulaa, tehdä ruokaa, valokuvata sekä soittaa pianoa ja kitaraa. Ratsastamassa olen käynyt pian 4 vuotta. Valokuvaamisen aloitin blogin perustamisen kautta parisen vuotta sitten ja vähän aikaa sitten sain oman järjestelmäkameran.

IMG_0407

Riikka Pauliina -blogin perustin elokuussa 2016. Olin aloittamassa yläastetta ja postailin milloin mistäkin. Kirjoitustaitoni eivät olleet kovin hyvät ja kuvatkin oli ajoittain huonolaatuisia. Minulla ei nimittäin ollut minkäänlaista käsitystä kuvien muokkaamisesta tai tekstin oikeinkirjoituksesta. Vaikka nykyään vanhat postaukset aiheuttavat paljon myötähäpeää, en aio niitä poistaa. Niistä näkee hyvin kehityksen ja onhan niitä hauskaa lukea välillä.

Teen postauksia vähän kaikesta. Asukuvat, leipominen ja omasta elämästä kirjoittaminen on blogissani yleisintä. Myös erilaisia blogihaasteita täällä näkee usein. Luen muiden blogeja miltei joka päivä ja niistäkin saan inspiraatiota kirjoittamiseen.

IMG_0410
Paita & farkut Cubus | Neule H&M | Kengät Kirpputori | Laukku Glitter

Jos haluat tietää minusta vielä jotain, käy kysymässä edellisessä postauksessa . Niihin saatte vastauksen sitten myöhemmin :)

19. elokuuta 2018

Kysymyksiä tulemaan!

kysmys

Mainitsin kerran, että voisin tehdä parin vuoden jälkeen taas kysymyspostauksen. Joten nyt saatte kysellä kaikkea maan ja taivaan väliltä liittyen esimerkiksi minuun, bloggaamiseen, valokuvaukseen tai mihin vain mikä teitä askarruttaa.

Kommenttiboksi täyteen vain!

17. elokuuta 2018

Ilmat viileni


Heippa! Viime viikonloppuna ainakin täällä lämpömittari näytti aamulla vain vähän päälle 10 astetta, eikä se noussut edes yli kahdenkymmenen päivälläkään! Olinkin jo odottanut lämpimien vaatteiden käyttämistä ja nukkumista ilman hirveää kuumuutta.

Paita: Cubus | Farkut: Cubus (itse revityt) | Kengät: Sportland | Laukku: Claire's 


Sunnuntaina päälleni eksyi muutaman vuoden vanhat farkut, joihin tein itse reikiä, sekä ihan tavallinen lämmin collegepaita. Lisäksi kuvissa näkyy laukku jonka ostin vuosi sitten Saksasta. Tämä asu on yksinkertainen ja samalla todella kivan näköinen. Sininen plus harmaa yhdistelmä toimii aina!

Mitä pidätte tästä asusta?

15. elokuuta 2018

Tämä vai Tuo


Kaupungin ydin vai luonnonläheisyys?
- Olen koko ikäni asunut maalla, enkä osaa kuvitella asuvani kaupungissa.

Ylipukeutunut vai alipukeutunut?

Kevät vai syksy?
- Tällä hetkellä syksy tuntuu ihanalta ajatukselta. <3

Kylmä vai kuuma?
 
Puhelimen kalenteri vai paperinen kalenteri?
- En ole varmaan koskaan käyttänyt puhelimen kalenteria muuhun kuin tv-nauhoitusten muistutuksena. Paperista kalenteria olen käyttänyt jo muutaman vuoden.

Auringonnousu vai -lasku?
- Nämä kuvatkin on otettu auringonlaskun aikaan. Sitä on niin kiva katsella ja kuvata!

Suklaa vai karkit?

Kynttilät vai jouluvalot?
 

Lauantait vai sunnuntait?

Hopea vai kulta?

Kysymysten esittäjän vai vastaajan rooli? 
- Tykkään vastailla kysymyksiin, joten jonkinlainen Q&A-postaus olisi kiva tehdä pitkästä aikaa...

Tanssiminen vai laulaminen?

12. elokuuta 2018

Takaisin koulussa


Huomenta! Vaikka nyt on sunnuntai ja vapaapäivä, ajattelin silti kertoa vähän ajatuksiani koulun alkamisesta. Kuvissa näkyy myös asu, joka minulla oli ensimmäisenä koulupäivänä päällä. Eka päivä meni ihan kivasti. Meillä oli sääntöjen yms. kertausta, sekä ysiluokkalaisten ''olympialaiset'', jossa meidän luokka pärjäsi aika hyvin.

Aloitin tosiaan viimeisen luokan peruskoulussa. Meillä on ollut vasta yksi kunnon. päivä, jolloin oli oppiaineita normaalisti. Ensimmäinen jakso vaikuttaa kuitenkin ihan hyvältä. Tosin torstaina tulee aika kiire, kun koulu loppuu kolmelta ja neljän aikoihin täytyy lähteä tallille. Jos joudun sinä päivänä menemään bussilla, olen kotona vähän ennen neljää...


Nyt syksyllä täytyy panostaa moniin aineisiin, varsinkin ruotsiin koska sitä meillä ei ole enää keväällä. Haluan pitää englannin numerona 9, koska onnistuin nostamaan sen seiskasta ysiin kahdeksannen luokan aikana. Myös liikunnan numeroa olisi kiva saada paremmaksi. Talven aikana täytyy tietää, mihin haluaa peruskoulun jälkeen. Itse olen päättänyt jo pari vuotta sitten tahtovani lukioon, joten hyvistä numeroista on hyötyä.

Paita: Sunrise Avenue | Farkut: Takko Fashion | Lippis: Halpahalli | Kengät: Kirpputori


Oli tosi kivaa palata vihdoin kouluun kesän jälkeen. Toivottavasti tästä tulee hyvä vuosi. Tsemppiä teillekin opiskeluihin, jos jossain koulussa olette!

8. elokuuta 2018

Kiitos Kesä 2018

Tänä kesänä olen
- Saanut nähdä toisen kerran Sunrise Avenuen ja muita hyviä artisteja.
- Syönyt luultavasti Suomen isoimmat jäätelöt, joissa yhden pallon jätskissä oli kaksi palloa.
- Nauttinut auringosta ja lämmöstä jota riittikin paljon. 
- Nähnyt leirintäalueella Antti Tuiskun Crew-keikkabussin ja omassa kotikaupungissa Happoradion auton.
- Viettänyt Tuurin Miljoonativolissa kaksi päivää.
 
- Matkustanut Viron puolella Pärnussa ja Suomen sisällä ainakin 13 eri kaupungissa.
- Laulanut karaokea.
- Ottanut paljon valokuvia.
- Syönyt ja tehnyt hyvää ruokaa.
- Ollut parhaalla rippileirillä ja viettänyt rippijuhliani.

Näistä asioista minun kesäni on koostunut. Matkustin todella paljon kotimaassa ja käväisin myös Virossa. Kesän kohokohtia oli ehdottomasti Helsingin ilmaiskonsertti, Miljoonativoli, sekä rippileiri ja -juhlat. Aurinko on paistanut ja hellettäkin on riittänyt kyllästymiseen saakka.

Toivottavasti teillä on ollut ihana kesä. Minulle tämä oli ainakin yksi parhaista, joten huomenna voin hyvillä mielin palata kouluun ja aloittaa peruskoulun viimeisen luokan!

6. elokuuta 2018

Konfirmoitu 5.8.2018


Eilen vietettiin minun rippijuhliani. Herätys oli jo ennen seitsemää ja kirkolla oltiin yhdeksän jälkeen harjoittelemassa konfirmaatiolaulua. Ryhmämme valitsema laulu oli nimeltään Sateenkaariunet. Sen jälkeen kävin ottamassa kuvia sukulaisten kanssa ja pian täytyikin rientää takaisin kirkkoon valmistautumaan. Messu alkoi kymmeneltä ja se meni yllättävän nopeasti, vaikka kesti noin puolitoista tuntia. Luin siellä myös yhden lukukappaleen. Messun ja ryhmäkuvan jälkeen otimme nopeasti kirkon pihalla lisää kuvia myös kukkien kanssa.
 

Kotona meillä oli ruokana lihakeittoa. Kirkosta tullessa olikin jo aika nälkä. Myöhemmin söimme kaikenlaisia herkkuja. Pöydästä löytyi esimerkiksi täytekakku, kuivakakkuja, pullaa ja keksejä.

Kun osa vieraista oli lähtenyt, availin lahjojani. Sain paljon ihania kortteja, rahaa, hienon rippiristin sekä kauan toivomani järjestelmäkameran! Minun piti alunperin ostaa se omilla rahoillani syksymmällä, mutta sitten sainkin sen lahjaksi! Nyt blogiinkin saadaan vähän laadukkaampia kuvia. testailin uutta kameraa eilen ja osa tämän postauksen kuvista on otettu sillä. Kamerasta saatte ehkä tarkempaa esittelyä joskus myöhemmin.

Rippimekkoni oli Little Mistressin ihana pohjepituinen mintunvihreä mekko, joka tilattiin Zalandolta. Kiilakorolliset kengät on Zatzasta ja ne sopivat todella hyvin tuohon mekkoon!

Olen tyytyväinen, että juhlia vietettiin näin loppukesästä, koska tuohon mahtavaan päivään on hyvä lopetella tämä kesä! Kiitos kaikille ketkä onnittelivat ja olivat mukana juhlimassa ripillepääsyäni! <3