Elämäni paras viikko

Kotiuduin pari päivää sitten rippileiriltä. En olisi viime viikolla leirikeskukselle yksin tullessa uskonut, että ne tulisivat olemaan mun elämän parhaat seitsemän päivää ja tulisin itkemään viimeisenä iltana. En tuntenut aluksi oikein ketään, mutta onneksi meillä oli huippu porukka ja kaikki jutteli ja otti ihanasti mukaan peleihin ja muihin juttuihin. Isosetkin oli todella mukavia <3. Tuli naurettua ja laulettua pitkästä aikaa erittäin paljon.
 

Päivämme olivat aika samanlaisia: Aamupala ja -hartaus, oppitunti, ruokailu, siesta ja ulkoilua, välipala, toinen oppitunti, jumalanpalveluksen suunnittelua, ruokailu, jumis, raamis ja illalla oli muutamana päivänä sauna, sekä letun ja makkaran paistoa nuotiolla, isosten pitämää iltaohjelmaa ja iltahartaus. Sunnuntaina kävimme myös kirkossa messussa, jota ryhmämme oli myös suunnitellut. Luin siellä evankeliumin ja kävin myös ensimmäistä kertaa ehtoollisella, jotta tietää millaista se on konfirmaatiota ajatellen.

Oppitunnit eivät olleet yhtään niin tylsiä, kuin voisi luulla. Itse asiassa pari oli ihan hauskoja ja kivasti toteutettuja. Tosin välillä aika kävi hiukan pitkäksi, jos ei kirjoitettu mitään vaan istuttiin paikoillaan. Itse tykkäsin eniten iltaohjelmista. Hartauskin oli mukava, kun hiljennyttiin ja mentiin siitä nukkumaan. Viimeisessä iltahartaudessa tuli myös itkettyä koko se aika, kun tiesi lähdön koittavan seuraavana päivänä. Siihen yhdistettynä vielä jäähyväislaulu ja yksi toinen biisi, mikä taisi kertoa juurikin rippileiristä.
 

En tiedä vielä, aionko hakea isoskoulutukseen, vaikka olisihan se ihanaa kokea ripari uudestaan. Mutta suosittelen kyllä ehdottomasti menemään rippileirille. Vaikka et olisi mitenkään sosiaalinen tai uskovainen, niin siellä on ihan mahtavaa ja voit saada uusia kavereitakin!