31. joulukuuta 2018

Goodbye 2018

Vuotta 2018 on jäljellä alle 8 tuntia, joten vielä ehdin kirjoittaa vuoden viimeisen postauksen. Tämä on ollut erittäin mukava vuosi; olen matkustanut, käynyt kahdella keikalla, kirjoittanut blogia, valokuvannut...

talvii
Vuosi alkoi perinteisesti ilotulituksilla ja joululoman jatkumisella. Loppiaisena otinkin joulukoristeet pois ja seuraavan joulun odotus alkoi :D. Innostuin myös asukuvien ottamisesta ja niitä näkyi blogin puolella muutaman kerran. Helmikuussa hiihtolomalla lähdimme pariksi viikoksi Lappiin, joista ensimmäisen vietimme Levillä ja toiseksi viikoksi siirryttiin Ylläkselle. Loman jälkeen minulla oli koulussa kuuden kokeen koeviikko...

Maaliskuussa inspiroiduin keväästä ja löysin uuden ihanan lempiblogin. Perjantaina 23. päivä lähdin äitin kanssa junalla Helsinkiin Sunrise Avenuen keikalle, joka oli mahtava! Olin katsomassa myös Ansa Kynttilän esitystä kauppakeskuksessa.

kseää
Lumet sulivat maasta ja kevät jatkui pyöräilyn merkeissä. Koulussa alkoi myös maantiedon tutkielman teko, josta sain sitten lopulta kympin. Esiinnyin koulun vapputapahtumassa huhti-toukokuun vaihteessa. Sitten olikin taas muutama päivä vapaata ja heti sen miniloman jälkeen menimme koulun muiden kasiluokkalaisten kanssa Helsinkiin kuuntelemaan sinfoniaorkesteria. Tuurissa tuli myös käytyä. Toukokuussa oli jo yli 25 astetta lämmintä, joten talviturkin heitin äitienpäivänä! Ennen koulujen loppua oli riparitapaaminen ja kävin pari kertaa kirkon nuortenilloissa.

Viimeinen viikko ennen kesälomaa oli lähinnä kevätjuhlaharjoituksia, sillä lauloin jälleen siellä. Lisäksi olin kaverini kanssa Toukofest-tapahtumassa ja siellä otin yhteiskuvan Aleksanteri Hakaniemen kanssa :D. Toinen päivä kesäkuuta olikin kasiluokan päättäkäisten aika. Todistuksessa keskiarvoni nousi 8,7:stä jopa 9,3:een! Heti seuraavana päivänä olin päiväreissulla Mikkelissä. Sen jälkeen loma alkoi jo kyllästyttää, mutta onneksi 11.6 oli lähtö Helsinkiin äitin ja serkkuni kanssa. Kävimme Porvoossa ja Helsinki-päivänä pääsimme ilmaiseksi Korkeasaareen. Radio Suomipop järjesti Helsinki-päivän konsertin, joka oli huikea!

Juhannuksen jälkeen lähdimme Pärnuun viikoksi. Siellä oli tosi lämmin ja ihana hiekkaranta. Pärnussa pyöräilin myös paljon. Kun tulimme Suomeen takaisin, lähdimme Tampereen kautta kohti Tuuria ja Miljoonativolia, jossa vietin kaksi päivää. Jatkoimme matkaa sukulaisten kanssa ja kävimme muun muassa Vaasassa, Kristiinankaupungissa ja Kankaanpäässä.

kesääää
24. heinäkuuta oli aika lähteä rippileirille, josta tulikin yksi kesän kohokohdista. Juhlat olivat muutama päivä ennen koulun alkua ja sain lahjaksi sen kauan haluamani järjestelmäkameran, joka motivoi myös bloggaamiseen. Elokuussa tänne tulikin huimat 15 postausta! Koulu alkoi mukavissa merkeissä ja helteetkin alkoivat pikkuhiljaa olla ohi. Ratsastustunnit alkoivat ja niiden lisäksi aloitin uudestaan lenkkeilyn.

Loppukuusta lähdettiin jälleen Tuuriin ja pääsiin kuvaamaan ensimmäistä kertaa ilotulitusta. Syyskuussa kävin Helsingissä ja Pieksämäellä lähinnä kirpputoreja kiertämässä. Olin jälleen läheisessä kauppakeskuksessa, kun Aku Hirviniemi oli esittämässä Marja Tyrniä. Myöhemmin syksyllä olin samassa paikassa Jannika B:n ilmaiskeikalla. ♥  Syyskuussa olin tetissä vaatekaupassa ja sain silmälasit. Ennen syyslomaa tutustuimme kaupunkimme musiikkilukioon ja koulussakin puhuttiin yhteishausta paljon. Lokakuussa maahan satoi ensilumi ja joulunodotus alkoi toden teolla.
 
talvijouluMarraskuu alkoi koulussa kahden palohälytyksen merkeissä. Ne olivat tosin eri päivinä, ennen viikonloppua perjantaina ja heti maanantaina uudestaan :D. Blogia varten aloin kuvaamaan lauluvideoita, joten perustin huoneeseeni jouluisen kuvausstudion. Joulukoristeet saapuivat sinne myös taksvärkkipäivänä. Yhtenä viikonloppuna olin keskustassa joulunavauksessa ja seuraavana päivänä Uuden Päivän Jäähyväisshow'ssa.

Pian vaihtuikin joulukuuhun ja Uuden Päivän viimeiset jaksot tulivat televisiosta ja niin yksi lempisarjani loppui. Olin innoissani joulusta ja koulun musikaalista, jonka esitimme viimeisellä kouluviikolla pari kertaa. Sitten alkoi loma ja viikko sitten vietettiin suosikkijuhlaani joulua sukulaisten kanssa.

Odotan mielenkiinnolla, mitä vuosi 2019 tuo tullessaan. Kiitos tästä vuodesta blogin lukijoille ja kaikille muille jotka on ollut siinä mukana <3. Hyvää uutta vuotta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti