30. joulukuuta 2018

Saavutinko vuoden 2018 tavoitteet?

Jaoin vuosi sitten tammikuun alussa tänne asioita, jotka haluan tehdä vuoden 2018 aikana. Koska vuosi vaihtuu huomenna, ajattelin kerrata ne tavoitteet ja kertoa, mitä niistä saavutin ja mitä en. Listassa oli tosiaan vain neljä asiaa, sillä en ole koskaan ollut kovin hyvä pitämään mitään uudenvuodenlupauksia. Katsotaan kuitenkin, miten kävi!

IMG_1722
Liikunnan lisääminen


Tämä onnistui ihan hyvin. Alkuvuodesta kävin paljonkin lenkillä ja Lapissa hiihtämässä, mutta sitten lenkillä käynti hiipui vähäksi aikaa. Kesällä kävin paljon pyöräilemässä ja uimassa tietenkin. Syksyllä alkoi taas lenkkeily ja kävin melkein joka päivä kävelyllä. Sekin jäi marraskuun aikana, mutta liikuin kuitenkin aika paljon vuoden aikana. SportsTrackeriinkin kertyi yli 90 harjoitusta!

Ripille pääsy 

Onnistui! Heinäkuun viimeisen viikon vietin riparilla, joka oli yksi kesän kohokohdista. Rippijuhliani vietettiin 5. elokuuta. Olisi ollut aika yllättävää, jos tämä tavoite ei olisi toteutunut.

Hanki järjestelmäkamera

Tämäkin onnistui! Alunperin meinasin ostaa kameran rippijuhlien jälkeen lahjarahoilla, mutta sitten sainkin oman järjestelmäkameran rippilahjaksi. Kamera onkin ollut kovassa käytössä ja olen niin tyytyväinen siihen! 

Postaa vähintään kerran viikossa 

Vain kolmena kuukautena tuli 3 postausta, muuten yli neljä. Elokuussa postasin jopa 15 kertaa! Joten tämä onnistui aika hyvin ja blogin kannalta se oli myös hyvä juttu. 

Jes, kaikki tavoitteet saavutettu suurinpiirtein! Oliko teillä jotain uudenvuodenlupauksia tai aiotteko sellaisia tehdä ensivuodeksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti